Toin sitten tuliaisina Suomeen mehevan vatsataudin kaikkine lieveilmiöineen! Vatsassa alkoi kiertaa jo viikon puolivalissa Mui Nessa, mutta tauti iski kunnolla vasta automatkalla kotiin Helsinki-Vantaan lentokentältä. Mieletön ajoitus! Viimeiset kaksi vuorokautta menikin sitten aika usvassa kahden puolivalvotun yon ja oksentelun jalkeen. Eilen illalla sitten nukahdin alkuillassa ja nukuinkin kuin murmeli aamukuuteen. Nyt aamun valjetessa tuntuu siltä, että elämä voittaa sittenkin. Olen jopa setvinyt laskut, muut postit ja tuliaiset ym juoksevat asiat. Kuvia en jaksa vielä alkaa selaamaan - niissä hurahtaakin pari päivää helposti. Videoista puhumattakaan! Sain pukilta Full-HD videokameran ja näin saimme ensimmäistä kertaa reissultamme myös elävää materiaalia. Uuden Adoben ohjelmiston myötä meillä on nyt myös tarvittavat editointisoftat, mutta niiden opettelu vie varmasti aikansa. Peruskurssit olen kyllä käynyt koulussa, joten enköhän saa jotain pätkäistyä Premierissä parin viikon sisään.

Niin se on viimeinen auringonlasku nahty Vietnamissa. Vodka Hanoit ja kookoskarkit tiukasti pakattuina jatamme rinkat respaan ja haukkaamme viimeiset purtavat Saigonin yossa ennen lentokentalle lahtoa. Eilisen illan otimme rennosti GO 2 baarissa Claudian ja Reinien kanssa, tanaan tyhjensimme Co-Op Martin makeishyllyt ja hieman muutakin tarttui matkaan tuliaisostoksilla. Nyt on omat ja muiden tilit tarkasti tyhjennetty!

Huomenna hajotaan pakkasessa ... Talla kertaa ei huvittaisi tosiaan palata kotiin!

Olen loytamassa itsestani varsinaisen hedonistin. Olen yleensa hieman varautunut rannalla tarjottavia hierontapalveluja kohtaan, mutta eilen kuitenkin uskalsin heittaa itseni peliin ja sain ehka elamani parhaan tunnin mittaisen kokovartalokasittelyn vilpoissassa majassa meren pauhatessa taustalla.

Matkalla transsiin ajattelin, etta hierojanaisen taytyy olla jonkinsortin noita rummuttaessaan rytmikkaasti vasyneita lihaksiani. Tama vaatimattomasti palmujen alla kokemani hieronta maksoi vaivaiset kolme euroa. Kiitollisena pistin sanan kiertamaan ja naisen business nayttikin vilkastuvan ainakin hetkellisesti.

Iltapaivalla vilaisimme jeepilla upeita hiekkadyyneja ja pojat  (Kimmo & Reinhardt)laskivat makea hullaantuneina! Kaivoimme hiekkaa jokaisesta mahdollisesta ruumiinaukosta viela tanaan aamullakin.

Aurinko, terassi, allas ja meri! Vihdoinkin rannalla budjettiresortissa. Reissatessa repun kanssa tulee joskus tunne, etta tarvitsisi lomaa lomalta ja erityisesti kipean kaden kanssa edellinen viikko tuntui sateineen rankalta (remmoin tikit pois itse toissapaivana ja kasi alkaa olla jotakuinkin kunnossa pienta yollista puutumista lukuunottamatta). Nyt aurinko paistaa pilvettomalta taivaalta ja bungalow-tyyppisen huoneemme terassilta siintaa turkoosinsininen meri ja viehattava pieni uima-allas aurinkotuoleineen.

Mui Ne beach tuntuu muutenkin rennolta kohteelta ja lukuisista resorteista huolimatta leppoisalta. Mui Ne on tunnettu purjelautailuun soveltuvista tuulistaan ja purjeita nakyykin kymmenittain aalloilla. Valitsimme majapaikkamme rannan itapaasta lahelta kalastajakylaa, joten pahin turistiryysis on reilun viiden kilometrin paassa taalta. Mui Ne beach levittaytyy kymmenisen kilometrin pituiselle rantakaistaleelle, joten paras menopeli taalla on ehdottomasti moottopyora tai skootteri, jollaisen aiommekin vuokrata illemmalla paikkareiden jalkeen ja tutustua paremmin ymparistoon.

Tapasimme junassa Hong Kongissa joogaohjaajana toimivan jenkkityton ja myohemmin hotellilla itavaltalaisen moottoripyorareissaajan, joiden kanssa istuimme eilen iltaa ja suunnittelemme illastamista yhdessa tanaankin. Kiva saada omanikaista ja -oloista seuraa ja tutustua uusiin ihmisiin hieman syvemminkin.

Alla linkki resorttimme sivuille:
http://www.thaihoamuineresort.com/vn/

Päätimme jäädä vielä täksi päiväksi Hoi Aniin. Otimme alle polkupyörät ja suuntasimme tangon kohti rantaa ja ymparoivaa maaseutua. Saavutettuamme merenrannan aurinko sitten vihdoinkin ilahdutti meita lasnaolollaan. Tuntui uskomattoman hyvalta tuntea lampoiset sateet iholla neljan viiden paivan jatkuvien sateiden jalkeen. Tanaan oli tietenkin ensimmainen paiva, kun emme vaivautuneet latraamaan aurinkosuojavoiteiden kanssa, joten saimme ihollemme kivan aina trendikkaan t-paitarusketuksen kumpikin.

Itse pyoraretki oli huippukiva! Hoi Anin ranta 5 km jokivarren keskustasta on ihanan rauhallinen, ainoastaan pari tyhjantuntuista resorttia nokottaa rannalla aurinkotuoleineen. Kuuluisa China Beach paattyy Hoi Anin tienoille, josta rantaviivaa jatkuu parikymmenta kilometria aina Danangiin asti. Jatkoimme tutkimusretkea laheisiin kyliin ja paadyimme aivan hurmaavaan pieneen jokivarren kalastajakylaan. Takaisin seikkailimme riisipeltojen halkomassa maisemassa.

Tennarifriikkina en voinut vastustaa kiusausta ja tilasin itse suunnittelemani mittatilaustyona tehnyt tennistossut itselleni. Hieman jannittaa mika lopputulos on, mutta mallipari oli ihanan pehmeaa nahkaa ja mukavat jalassa. Aidoiksi paikallisia merkkikopioita ei voi sanoa hyvalla tahdollakaan mutta pistinkin koemielessa aika lailla overiksi ja kengissani tulee olemaan muun muassa kullanvarista nahkaa kantavahvikkeessa, DC:n pohjat ja Adidaksen raidat - how cool is that?

Pieni Hoi An (n. 80 000 as.) osoittautui sievaksi pieneksi turistikeitaaksi puolessa valissa Vietnamia matkalla pohjoiseen. Sateet jatkuvat edelleen, mutta kiinalaisten aikoinaan perustama jokivarren kauppakaupunki on sateellakin taianomainen, erityisesti illansuussa satojen pienten paperilyhtyjen syttyessa valaisemaan vanhan kaupungin katuja.

Unescon maailmanperintolistallakin komeileva Hoi An saastyi amerikkalaisten pommeilta kuin ihmeen kaupalla ja siten jopa 500 vuotta vanhat kiinalaisten klaanitalot ovat sailyneet meidan paivillemme. Kaupunkia kuvaillaan Vietnamin parhaaksi ostospaikaksi ja kaupungissa onkin satoja raataleita ja suutareita, jotka kopioivat vuorokaudessa ihan mita vaan merkkilenkkareista alkaen. Ravintoloiden tarjonta on myoskin ylitsepursuavaa ja kylla, ruoka on vihdoinkin hyvaa ja monipuolista!

Hoi Anista on vajaan tunnin matka myoskin Unescon suojelemaan My Sonin Cham dynastian (v. 400-1400) aikaisille raunioille viidakon keskella. Teimme parin tunnin retken raunioille aamupaivalla. Kaatosateiden nostattama usva teki paikasta mystisen kauniin. My Son ei kuitenkaan onnistunut vaistamaan sodan pommeja Hoi Anin tapaan. Viet Congin sissien majapaikkana raunioita pommitettiin armottomasti vuonna 1968 ja vain yksi kokonaisuus on sailynyt kohtalaisen kasassa.

Saavuimme aamuseitsemalta Hoi Aniin. Koko yon jatkunut sade ei nayta loppuvan taallakaan. Itse asiassa emme ole nahneet aurinkoa kohta kahteen vuorokauteen! Olo alkaa olla kuin uitetulla koiralla.

Ensimmainen makuubussikokemus oli mielenkiintoinen. Toisen kerroksen punkissa meno oli aika kuoppaista ja keinuvaa lapi yon. Saimme kuitenkin nukuttua aina parin tunnin patkissa.  Idioottimaisinta oli pysahdys ja heratys yopalalle kello yksi yolla! Kesken sikeiden unien valot ravahtivat paalle ja porukka komennettiin pihalle.

Hoi Anissa hoipertelimme tokkuraisina aamutuimaan hotellia etsimassa ja lapimarkina sateen uuvuttamina paadyimme sitten vahan kalliimpaan vaihtoehtoon saadaksemme edes vahan loman tunnelmaa tanne syyssateisiin.

Eilinen saarihyppely oli jotakuinkin hupaisa. Vetta tuli ajoittain kuin aisaa ja 50 aasialaisen joukossa meita kahta valkonaamaa kuvattiin valilla enemman kuin kaunista saaristoa. Risteilyn huipentuma oli paikallinen Happy Our, jolloin veneen miehisto (boyband with ladyboy ja solistina monkeyboy) viihdytti meita esittamalla rock'n roll musiikkia ja lopuksi Jaakko kullan kaikkien maiden kielilla, joiden edustajia paatilta loytyi - myos suomeksi. Surkuhupaisaa, etta Kimmo sai mikin kateen ja joutui esiintymaan soolona japanilaisten taltioidessa esityksen videolle! 

Saaristo oli upea auringon valilla pilkahtaessa pilvien lomasta ja raidoittaessa indigonsinisen veden hetkessa kauniin vihreaksi. Vihrea tosin taitaa olla merkki siita, etta meri ei voi kovin hyvin.

Tallatulta polulta on hyvin vaikea poiketa taalla Vietnamissa. Turistikoneisto luistaa kuin rasvattu ja palvelut ovat viimeisen paalle hiottuja. Reppureissajille tarjotaan hyvia hotelleja, pohjahintaisia valmiita retkipakettaja ja ilmastoituja Open Tour busseja, jotka kattavat suositun reitin etelasta Ho Chi Minh Citysta (Saigon) pohjoiseen Hanoihin ja noutavat suoraan hotellin edesta. Kaikki on valmiiksi purekseltua, hieman hajutonta ja mautonta.

Kaiken taman myonteisena kaantopuolena on tietenkin matkustamisen helppous. Ellei sitten hae vakipakolla hikea, verta ja kyyneleita matkaltaan viidakkoveitsi hampaiden valissa. Vietnamissa nakyykin kasittamaton maara keski-ikaisia omatoimimatkaajia. Intiassa reissaajat olivat hieman eriluonteisia Vietnamiin verrattuna. Kenties Intia vetaa puoleensa enemman henkistymista hakevia yksiloita? 

Satuimme sitten Nha Trangin rannalle sadeaikaan. Sateiden myota merenkaynti  on kovaa, mika tekee uimisen miltei mahdottomaksi. Kaupunki on vahan alakuloinen nain sesongin ulkopuolella. Vahan harmittaa, taytyy myontaa. Kasi paketissa kaatosateessa Vietnamissa ... Ei ihan mita matkalta odotin. No, onneksi lomaa on viela jaljella parisen viikkoa. Eikohan kasi ja saat viela tokene!

Varasimme huomiselle kuitenkin paivan mittaisen snorklauskierroksen Nha Trangin saaristossa. Mina en tietenkaan paase kokemaan puljaamisen iloa, mutta yritan nauttia kauniista maisemista ja turkoosista vesista veneesta kasin.

Saiden takia emme luultavasti poikkea Docletin rannallakaan, pienet majat veden aarella olivat kovasti ajatuksissa, mutta eivat houkuta sateessa. Taytyy viela tsekata Mui Nen saa, siella kuulemma oma mikroilmastonsa pitaa saan aurinkoisena ympari vuoden.

Nha Trang ei poikkea muista maailman rantalomakohteista paljoakaan. Vuoriston rajaama ranta ja jyrkkarinteiset saaret horisontissa ovat kieltamatta kauniita, mutta kaupunki itsessaan on turhan "eurooppalainen" lukuisine baareineen ja ravintoloineen. Rantaa reunustava alue on suunnattu lahes kokonaan turisteille, mitaan vietnamilaista ei Nha Trangilta kannata odottaa. Paremmalla saalla ja sesongin aikaan paikka sopii varmasti hieman nuoremmalle bileporukalle ja tietysti sukeltajille ikaan katsomatta :) Suuremmalla matkabudjetilla ja saiden salliessa olisin varmasti kokeillut sukeltamista itsekin Nha Trangin kirkkaissa ja korallirikkaissa vesissa.

Pieni dalatin kaupunki vuoristossa oli kaikkea muuta kuin maaninen Saigon. Lampotila tippui Saigonin +30 asteesta lahelle kymmenta auringon laskettua. Dalat on omituinen sekoitus eurooppalaista alppikylaa, neuvostohenkista pikkukaupunkia ja englantilaista rantakaupunkia sesongin ulkopuolella. Fiilis oli jotenkin haikea siemaillessamme teeta takkatulen aaressa paikallisten viipottaessa toppatakit niskassa kadulla.

Itse Dalatissa ei ole paljon nahtavaa tai koettavaa mutta ymparoiva maaseutu on henkeasalpaavan kaunista vuorenhuippuineen ja vesiputouksineen. Pienen paivanmittaisen maistiaisen Vietnamin ylangoilta saimme paikallisten Easy Raiders moottoripyoraoppaiden kyyditsemina. Kylmasta kyydista selvisimme hengissa mutta Elephant Falls vesiputouksella meiksi tapansa mukaan taas ronysi ja joutui tikattavaksi paikalliselle lekurille. Oikea kasi on toistaiseksi poissa pelista, joten naputtelen tuskaisen hitaasti vasemmalla.

Heti kohtalokkaan turman jalkeen sain hellyyttavan ystavallista hoitoa paikallisilta ja ensinaukut tuhtia riisiviinaa paikalliselta juopolta, joka osoittautui vuoristorangeriksi ja poistui seurueineen kuppilasta tuhdissa tenussa - moottoripyorilla tietenkin.

Invalidisoitumisesta johtuen en jaksa kirjoittaa kaikesta kovin yksityiskohtaisesti, lisailen tarinoita sitten kotimaasta kasin.

Pari tuntia sitten saavuimme rannikoille Nha Trangiin, jossa otamme rennosti muutaman paivan ajan. Ensisilmays ei ihan vakuuta meita, paikka on aika iso ja ranta pitka, eika siten veda vertoja Intian suojaisille paratiisirannoille alhaalla Keralassa ja Goan etelapuolella.  Nha trangin ymparistossa on kuitenkin kymmenittain pienia saaria, joiden katkoissa voi odottaa yllatyksia. Saatamme myos tsekata pienemman Doc Letin rannan 60 km paassa.

On se vietnamilainen ruoka sittenkin hyvaa! Uskaltuiduimme Mekong Deltan "paakaupungissa" Can Thossa eilen kunnon katuravintolaan ja tilaamamme Pho Bo oli aivan alyttoman hyvaa ja mieleton elamys muutenkin. Saimme poytaan kuumat hiilet ja niiden paalle viitisen litraa kiuhuvaa lienta. Taman jalkeen poytaan kannettiin reilu puoli kiloa uskomattoman hyvaa naudan sisafiletta hienoina viipaleina ja kunnon korillinen yrtteja ja muita vihreita lisukkeita seka nelja pussia munanuudelia. Soppa sitten kiehauteltiin ja maustettiin oman maun mukaan ja lystille tuli hintaa 80 000 dongia eli 3–4 euroa kurssista riippuen. Lieneeko tarpeen sanoa, etta kauhoimme lienta pienen armeijan tarpeisiin, jopa mina – kasvissyoja. Periaatteenani matkoilla on yleensa ollut, etta syon sita mita paikallisesti tarjolla on.

Makunystyrat saivat tanaan lisaa hemmottelua Saigonissa, kun nautimme neljan erinomaisen ruokalajin illallisen kulman takana hotelliltamme Pham Ngu Lao kadulla (hhl - huy huy long restaurant). Koyhdyimme tasta kolmisen euroa mieheen/naiseen! Pelkasta katkarapulautasesta olisimme varmasti saaneet pulittaa Suomessa parikymmenta euroa. Suosittelemme lampimasti!

Ostimme myos liput Dalatin kautta Nha Trangiin ja sielta rannikkoa ylospain Hoi Anniin ja Hueen. Vietnamissa on toimivan tuntuinen ja HALPA Open Bus/Open tour bussisysteemi omatoimimatkaajille. Nama liput meilta kahdelta nelisen kymppia (eur). Halpaa on, muuta ei voi sanoa.

Pikainen paivitys, etta olemme nyt takaisin Saigonissa huomisaamuun. Kirjoittelen Mekong Deltasta myohemmin. Nyt murkinaa ja huomisia juna- tai bussilippuja metsastamaan. Deltan kahden paivan retki tapotaydessa turistibussissa oli reilusti hintansa (20$/hlo, sis. majoitus ja pari ruokaa) vaarti, ylitti odotukset moninkertaisesti vaikka Lounari varoittikin naiden halpispyrahdysten tasosta, painvastoin - naimme ja koimme todella paljon kahdessa paivassa ja retki vei meidat todella pitkalle jokivarsille. Mutta Deltasta siis lisaa myohemmin.

Alkuillasta nautimme pullolliset olutta paikalliseen tapaan kadulla pikkiriikkisilla muovituoleilla moottorinkaryssa ryystaen - vieressa yksi lukemattomista mopokorjaamoista (mika istunnon aikana muuntui rasvaisesta korjaamosta herkulliseksi (?) katuravintolaksi! Elamys ei ollut hinnalla pilattu, silla olut maksoi vain 10 000 dongia eli alta 50 senttia! Samaisesta oluesta saa hieman tukevimmilta tuoleilta nautittuna pulittaa kaksinkertaisen hinnan.

Myohemmin jouduin hapeamaan pikimustia jalkapohjiani kauan odottamassani kokovartalohieronnassa (60 min. 150 000 dongia eli n. 6 eur). Pihiyttani en ottanut vastaan tarjottua sauna-/suihkuextraa unohtaen aiemman trooppisen sadekuuron lennattamat mudat pohkeillani, tama siis parissa paivassa umpiparkkiintuneiden jalkapohjien lisaksi. Itse hieronta oli elamys, joka sisalsi kaikkea thai-hieronnasta kuumakivi- ja shiatsukasittelyyn.

Huomenna suuntaamme pariksi paivaksi Mekong-joelle ja palaamme Saigoniin tiistaina viela yhdeksi yoksi ennen matkaa rannikkoa pitkin ylospain.

Piti eilen kirjoittaa enemman Saigonista yleensa mutta paadyin kesken kirjoittamisen keskustelemaan ympariston tilasta norjalaisen ymparistöaktivistin kanssa, mika onkin parasta edullisissa hostelleissa yöpyessä - uudet tuttavuudet ja mielenkiintoiset keskustelut kanssamatkaajien kanssa.

Tuhansien ja tuhansien moottoripyorien ja skoottereiden lisaksi kadut täyttyvat neonvaloista ja kova-äänisesta diskojytkeesta. Puistoissa kokoontuvat nuoret tanssivat, aerobikkaavat ja viettavat aikaa kimmeltavia "siimahantaisia" lentavia pötkyloita pallotellen. Ilmapalloja myydään myöskin puistoissa päivittäin ja paikalliset tuntuvat niitä ostavankin.  Ihmeekseni Saigon on myoskin koristeltu joulua varten! Koti-ikävän (mika?) iskiessa voi hakeutua prameimman hotellin aulaan joulukuusta ihailemaan. Kuusia, pukkeja ja muovisia havuköynnöksia vilkkuvaloineen on runsaasti hotellien lisaksi kauppojen ikkunoissa. Hääpareja olemme myoskin nähneet jo kymmenia.

Saigonin fiinimpi puoli kymmenine luksushotelleineen (Rex, Seraton ...) ja merkkiliikkeineen muistuttaa euroopan metropoleja prameudessaan ja ylittaa Helsingin tarjonnan monikertaisesti. Itse viihdymme kuitenkin parempi hieman nuhjuisemmassa Pham Ngu Laon alueella muiden resupekkojen kanssa.

Kavimme eilen myos Saigonin sotamuseossa. Kokemus oli jokseenkin ravistuttava satoine valokuvineen sodan kauhuista. Erityisesti kuvat napalmin ja "Agent Orange" hermokaasun jalkiseurauksista ovat kauhistuttavia. Museossa oli esilla jopa hermokaasun vaikutuksesta epamuodostunut sikio sailottyna! Museolle iso hatunnosto kokonaisesta sotavalokuvaajille ja journalisteille omistetusta osastosta. Valitettavasti monikaan naista kuvaajista ei selvinnyt, mutta kuvat kertovat jalkipolville Vietnamin sodan kauhuista ja vaaryyksista.

Ensimmainen yo ja paiva Saigonissa takana. Saavuimme eilen lopen vasyneina 24 tunnin matkustamisen jalkeen My My Arthouse nimiseen kotoisaan hostelliin, josta pienen kadenvaannon jalkeen saimme ehkapa parhaan ylimman kerroksen ikkunallisen huoneen pienella parvekkeella. Vasynyt ensivaikutelma "taidetalostamme" pienenpienella takakujalla oli hieman epauskoinen.

Tormasimme heti alkuun kahteen suomalaiseen tyttoon, jotka paativat aanestaa jaloillaan ja hakeutua toiseen majapaikkaan heti ensimmaisen yon jalkeen. Omasta mielestani tunnelma on kotoinen, sijainti erinomainen, huoneesta kiitettava ja henkilosto ei voisi olla ystavallisempaa. Ala-aula yhteisine tiloineen antaa paikasta ehka hieman epasuotuisan kuvan, mutta erityisesti huone 04 viidennessa kerroksessa on mainio!

Eilen nukuimme parhaan osan paivaa matkan uuvuttamina, mutta illalla ryhdistaydyimme ja suuntasimme illalliselle Saigonin yohon. Mopojen ja moottoripyorien maara on uskomaton ja kadun ylittaminen vaatii uskoa ja hermoja. Jos ylitse halajaa niin sekaan vaan, ala kuitenkaan pysahdy keskelle katua, vaan jatka maaratietoisesti yli niin pyorat ohittavat sinut selan takaa, trust me! Illallista soimme laheisen marketin sivulla katukeittiossa ja viela emme vakuuttuneet vietnamilaisen ruoan erinomaisuudesta - no, jos tykkaa liisterimaisesta nuudelisekamelskasta ja sitkeista vihreista ruohomaisista vihanneksista ... Ehka gourmet tulee viela vastaan tulevien paivien ja viikkojen aikana.

Äkillisestä päähänpistosta Intian blogini saakin jatkoa Vietnamista käsin. Mikäli lumentulosta selvitään niin huomenaamulla suuntaamme rinkkamme Frankfurtin kautta Ho chi Minh Cityyn, jonne saavumme perjantaina 8.1.2010. Kahden vuoden takaiseen Intian kiertomatkaamme verrattuna lähtövalmistelut ovat olleet jotakuinkin huolettomia (=huolimattomia). Shortseja etsin eilen tuloksetta ja malarianestolääkitystä pähkäilimme vielä eilisiltana ja päädyimme jättämään lääkityksen väliin riskin ollessa Vietnamissa melko pieni. Täytyy valita reitti vältellen rajaseudun ja etelän riskialueita.

Muutenkin Intiasta viisastuneina yritämme tällä kertaa pysähtyä vain parissa kolmessa paikassa kolmen viikon lomallamme ja sukeltaa syvemmälle paikalliseen kulttuuriin hyvin levänneinä. Intiassa halusimme kokea ja nähdä mahdollisimman paljon ja iso osa ajasta menikin junan epämukavassa yläpunkassa hikisenä retuuttaen, vaikka henkilökohtaisesti pidänkin nimenomaan tienpäällä- tai raiteilla olosta - liikkuvassa kulkuneuvossa hieman ylivilkas mieli ja ruumis lepäävät väkisinkin normaaliin arjen pyöritykseen verrattuna.

Aaaaaargh! Päästäkää minut pois oravanpyörästä! Kotiinpaluun nostattama huuma viileni säiden myötä ja arki maistuu taas vahvasti puulta. Selkääkin kolottaa entiseen malliin - julistaudun virallisesti istumatyön vihaajaksi.

Pakko se on katsoa totuutta silmästä silmään ja todeta, että meikäläisen keho on tarkoitettu auringon hellittäväksi ja lempeiden tuulien kutiteltavaksi. Kylmässä viimassa kaula vetäytyy sisälle kuin kilpikonna kuoreensa ja mieli vaipuu horrokseen.

Hieman varovaisesti ja varkain olen jo alkanut unelmoida seuraavasta reissusta vuoden vaihteen tienoilla. Aiemman päättäväisyyteni huomioon ottaen, uskon että matka toteutuu. Toivottavasti verotoimiston setä tai täti ymmärtää akuutin rahan tarpeeni joulun alla ...

Matkakuvat makaavat vielä tietokoneen kovalevyllä onnellisessa sekamelskassa. Yritän saada kuviin tolkkua ja kuvagallerian aikaiseksi kesäkuun alkupuolella.

Päällimmäinen tunne vajaa viikko kotiutumisen jälkeen on totaalinen väsymys, mikä ei tunnu katoavan kymmentuntisista yöunista huolimatta. Väsyneenä puolestaan on hieman epäuskoinen ja alakuloinen olo - kuukausi Intiassa on takana, mutta kokemukset säilyvät tuoreina muistoissa pitkään.

Ystävät ja tuttavat eivät ole kyselleet paljoa reissusta, moni on lukenut blogia ja pysynyt siten ajantasalla. Kysyjille olen kuitenkin vastannut, että tukalaksi käynyt kostea kuumuus vei hieman terää monilta muilta kokemuksilta. Lämpotilojen puolesta olin jo täysin valmis palaamaan Suomen kevääseen, muuten olisin varmasti viihtynyt pidempäänkin.

Suomessa vastassa olikin sitten aikainen kesä päälle parinkympin lämpötiloineen. Jatkoin iloisena tepastelua varvastossuissa vielä vapun ja viikonlopun yli. Tänään sukattomuus osoittautui virhearvioksi ...

Päällimmäisenä mieleen ei yleisistä käsityksistä huolimatta jäänyt köyhyys ja katulapset. Kastijako elää Intiassa vielä vahvasti ja köyhyyteen tottuu, kun näkee sitä päivittäin. Vaatimattomassa majassa asuva perhe voi näyttää länsimaalaisittain köyhältä, mutta materiaalisen yltäkylläisyyden puuttuminen ei yksinään kerro vielä köyhyydestä kuten ei tavaranpaljous takaa rikasta elämää.

Köyhyys on myös monesti suhteellista. Rannalla koruja myyvä resuinen viiden lapsen äiti ei välttämättä ole paikallisesti ottaen köyhä, vaan paremmin toimeentuleva kuin esimerkiksi ravintolan tarjoilija. Nokinenäiset, takkutukkaiset lapset ovat nauravia kaduillakin. Eniten itseäni kosketti kumaraselkäiset vanhukset leipää kerjäämässä. Elämän ehtoopuolella toivoisi heille parempia oloja.

Köyhyyden ja likaisuuden lisäksi Intialle kuvaavaa on meillä jo katoavaa perinnettä oleva käsillä tekemisen taito. Keralan backwaterseilla naiset punovat vahvaa köyttä kookospähkinästä kuivatetusta kuidusta. Vaatteet teetetään mittatilaustyönä räätäleillä. Rakennuksilla miehet rakentavat telineitä bambusta ja muuraavat seiniä paljain käsin. Katukeittiöissä herkulliset curryt valmistuvat avotulella tuoreista mausteista ja vihanneksista, sähköliettä ei näkynyt edes hotellin kattoravintoloissa. Intia lepää pari kolme tuntia ennen aamun sarastusta ja sama kuhina alkaa taas.

Hajujen, makujen ja äänien sinfonia on Intiassa tainnuttava ja kodin hiljaisuus tuntuu vieraalta kuukauden poissaolon jälkeen.

Alla muutamia ottamiani kuvia. Kuvat ovat hieman suttuisia, kun en ole käsitellyt niitä mitenkään ja ne on pienennetty suoraan blogissa.

Torikauppiaita Jaipurissa.

Sarit loistivat värikkäimmillään Rajasthanissa, Jaipurissa.

Rekat ovat täyteen lastattuja Rajasthanin maanteillä.

Ganesh nimisen riksakuskin tyttö keskellä musta paita päällä. (Khajuraho)

Ganges hotellimme parvekkeelta kuvattuna Varanasissa. Etualalla "palava" ghatti.

Kadun ylittäminen nostaa hien pintaan Varanasin kaduilla.

Aurobeach, Pondycherry.

Mahabalipuram ja Bengalin lahti, Tamil Nadu.