Ensimmainen junaetappi ylitti kaikki odotukset. Heti Agran asemalta lahtien kaikki sujui kotoisasti ja vaunu vastasi tasoltaan kotoista VR:aa. (Onko tama sitten hyva vai huono asia kulttuurimatkalla Intiassa ...) Lipun hintaan sisaltyi bonuksena myos aamupala!
Jhansin asemalla meita oli vastaanottamassa tuttuun tapaan pari tusinaa uutta ystavaa aka jees-miehet. Otimme alle prepaid-riksan bussiasemalle, joka oli pieni shokki. Missasimme kello yhdentoista express-bussin Khajurahoon ja loysimme itsemme hieman yllattain paikallisbussista.
Masennuin hetkiseksi, kun ajattelin tulevaa kuuden tunnin hikista kyytia maksimissaan kolkyt senttisella istuimella tayteen ahdetussa peltilaatikossa. Tie oli kuoppainen ja kyyti sen mukaista, mutta matka oli ehka parasta mita olemme tahan mennessa kokeneet.
Matka taittui halki karun maalaismaiseman valilla lehmia vaistellen. Naiset korjasivat viljaa neonvareissa hohtavissa sareissaan. Aika ajoin tien vartta reunustivat tiilesta kasatut asumukset olkikattoineen. Maisema toi mieleeni Afrikan savannit jostain teinina lukemastani siirappisesta romaanista. Suljin silmani ja Intian maaseudun uneliaisuus sai minutkin torkahtamaan tien kuoppaisuudesta huolimatta.
Aamulla sanoimme siis hyvastit kuljettajallemme Mukeshille. Mukeshista ei ole kerrassaan mitaan pahaa sanottavaa, mutta oli jo aika jatkaa matkaa omatoimisesti.
Osittain jarjestetyssa matkaamisessa on kylla puolensa. Ensi alkuun saimme Mukeshilta arvokasta tietoa paikallisesta kulttuurista, hintatasosta ja tyypillisista turistiansoista. Ilman matkatoimiston apua ja Mukeshia emme olisi koskaan paatyneet rauhaisaan Pushkariin tai Khajurahon kuuluisia kamasutratemppeleita katsomaan.
Vietan tata kirjoittaessani matkan leppoisinta iltaa katsellen kuun sirppia Khajurahon temppeleiden ylla.
